Harmillisen pitkäksi venyneen tauon jälkeen sitä ollaan taas elossa ja eteenpäin mennään! :----) Täytyy taas sanoa, etten osaa taata, onnistunko pitämään suunnitelmani kunnossa sen osalta, että viimeinen osa ilmestyisi 24. päivä. Kuten sanottu, olen 20.:stä päivästä eteenpäin muualla kuin kotona ja siellä muualla sitten vietetään sellainen viikko =) Pyritään kuitenkin siihen, että loppuun päästäisiin tämän vuoden puolella! Ja nyt asiaan...



Taas Colin oli onnistunut siinä. Hän oli saanut Crystalin raivon partaalle. Ja vain, koska hänen mielestään Crystalin ei olisi sopivaa lähteä viettämään iltaa kavereidensa kanssa, koska hän epäili menon menevän liian rajuksi. Crystalista se oli epäkohteliasta. Hän tiesi itsekin sen, että Patrick oli saanut hieman huonon maineen heidän kotikylässään, mutta oli aivan turha luulla, että hän olisi ollut jotenkin... haitallinen jollekulle. Crystal oli kuvittelut Colinin olevan sen verran järkevä, että hän tajuaisi, ettei hän suostuisi alkoholiin tai mihinkään muuhun, jos hänelle tarjottaisiin.



Äitikään ei puuttunut asiaan mitenkään. Sen Crystal vielä ymmärtäisi, jos tämä kohtelisi häntä näin, mutta äidin poikaystävän tuskin kuuluisi olla melkein vielä huolehtivampi kuin äiti itse? Se meni yli ymmärryksen.



"Ehkä se on niin, että Colinin tapaisissa ärsyttävissä ihmisissä ei ole juuri mitään hyvää", Crystal huokaisi. Hän katseli merelle päin.



Crystal seisahtui. Hän risti kätensä rinnalleen ja kohotti katseensa ylemmäs, kohti taivasta. Se oli aivan pilvetön. Tyhjä. Kuten hänen elämänsä: ei tietoa vanhemmista tai siitä mitä hänen täytyisi tehdä seuraavaksi. Sisimmässään hän tunsi, että jotain häneltä vaadittaisiin.



"Tuolla jossain sinä olet, äiti", Crystal hymyili ja räpytteli silmiään. "Uskon, että tulet tänä jouluna. Tunnen sen sydämessäni."



Crystal kuuli, kuinka joku käveli hänen takanaan lumessa. Ohikiitävän hetken ajan hän kuvitteli näkevänsä äitinsä, jos kääntyisi. "Hei."



Crystal kääntyi ympäri. Ei, hän ei todellakaan nähnyt äitiään, vaan jonkun tuntemattoman pojan. "Hei", hän sai sanottua vastaukseksi.



Poika hymyili hänelle lämpimästi. "Olen nähnyt sinut monesti täällä", hän sitten sanoi. "Ai niinkö?" Crystal kohotti kulmiaan vaisusti. Poika nyökkäsi.



"Täällä on kyllä mukava käydä", Crystal totesi ja vilkaisi taas kerran merelle päin. "Saa omaa aikaansa miettiäkseen... asioita."



"Minustakin mietiskely on mukavaa", poika sanoi hyväksyvästi. "On niin paljon kaikkea... ihmissuhteita ja elämää ihan elämänä." Hän kallisti päätään. "Saako kysyä, mitä sinä mietit?"



"Minäkö?" Crystal naurahti. "Ei sinua oikeasti kiinnosta tietää..." "Kyllähän kiinnostaa. "... etkä luultavasti edes ymmärtäisi..." "Minä ymmärtäisin varmasti." "... tai et jaksaisi kuunnella. Pitkä juttu." "Haluatko kokeilla?" Crystal katsoi pojan virnuilevia kasvoja. Hän punnitsi hetken aikaa vaihtoehtojaan ja ohitti sitten pojan. Hän istuutui penkille. "Jos niin kerran haluat, niin yritetään sitten."



"Olen muuten Crystal", Crystal keksi sanoa. Poika hymyili istuutuessaan tämän viereen. "Kaunis nimi", hän sanoi. "Ja minä olen Rafael."



Crystal veti syvään henkeä ja aloitti sitten kertomuksensa Colinista ja siitä, kuinka epäkohteliaasti hän kohteli häntä. Kuin ohimennen hän huomasi pian kertovansa Rafaelille myös joulun merkityksestä hänelle - siitä, kuinka hän odotti äitiään kuin lapsi joulupukkia.



"Eniten minua häiritsee se, ettei kukaan muu tunnu uskovan äitini paluuseen", Crystal lopetti ja pudisti päätään. "Tämä tuntuu niin... en tiedä."



"Minä ainakin uskon", Rafael totesi. "Jos sinua ei oltaisi haluttu pitää, ei olisi edes jätetty mitään kirjettä. Minä tiedän, että pääset vielä näkemään äitisi. Tunnet sen epäilemättä itsekin sisälläsi."



Rafaelin sanoja seurasi hiljaisuus. Sekä Crystal että Rafael tuijottivat merta. "Minun täytyy varmaan nyt lähteä. Oli hauska jutella kanssasi." Ja Crystal käveli pois rannasta.

*  *  *  *  *



Colin alkoi toden teolla hermostua. Leah tulisi kotiin hetkenä minä hyvänsä, eikä Crystalia ollut kuulunut takaisin hänen retkeltään. Mitä hän sanoisi, jos hän olisi poissa vielä Leahin palatessa? Mitä hän tekisi, jos...?



Ovi aukaistiin, ja Crystal asteli sisään. Hän heitti takkinsa lattialle ja vilkaisi Colinia ainoastaan pikaisesti. "Crystal..." "Älä aloita." "Crystal, kuuntele."



"Tajuatko, että minä en halua kuunnella sinua?" Crystal huusi. Colin ponkaisi pystyyn. "Et voi sanoa noin", hän harppoi Crystalin luokse. "Voin. Hyvin voinkin. Olen kyllästynyt komenteluusi, mutta totuus on, että sinä et voi edelleenkään vaikuttaa mihinkään minuun liittyvään. En tajua, mikset voisi ymmärtää vaieta, olen sanonut tämän jo niin monesti..."



Colinin katsoessa häntä Crystal jatkoi: "Siedän sinua vain sen takia, että teet äidin onnelliseksi. Ihmettelen kyllä, mitä hän sinussa näkee." Sen sanottuaan hän lähti pois huoneesta paukauttaen oven kiinni perässään.



Colin jäi yksin. Huoneen tunnelma oli epämiellyttävä, ja siltä tuntui myös miehestä itsestään. Hänen mielessään pyöri vain yksi kysymys: "Mitä olen tehnyt väärin?"



Kyyneleet valuivat pitkin Crystalin poskia. Tämä ei ollut reilua.

Juu, en pitänyt tämän osan teksteistä. Enemmän nyt pyrinkin siihen, että vihdoin saataisiin jotain aikaiseksi. Hyvällä tuurilla saan vielä ainakin pelattua seuraavan osan ennen joulua :D Noh, katsotaan nyt. Ja viime osassa linkitystä pyytäneet (muistaakseni ainakin joku saattoi kysyä..?), lisäilen teidät kohta :)