Ette tiedäkään, kuinka paljon olen odottanut tämän osan kirjoittamista! :'D Lavastaminenkin oli ihan omaa luokkaansa (tiedä sitten onnistuinko siinä miten hyvin), koskaan ennen en ole kokeillut vastaavanlaisia kohtauksia. Tarinan huippukohta siis luvassa ;) Kjähhähhää!



"Herää, Colin!" Ei vastausta. "Herää! Nyt heti!"



Leah vaihteli hermostuneena painoa jalalta toiselle. Hän hieroi käsiään yhteen. "Colin, pyydän - herää." Sängystä kuului aavistuksen verran ärtynyt murahdus, ja Colin avasi silmänsä.



Vaivalloisesti hän pakotti itsensä istumaan. "Jo oli aikakin!" Leah puuskahti. "Olen melkein viisi minuuttia..." "Mikä on, jos pitää herätä näin aikaisin lauantaina?" Colin ärähti keskeyttäen naisystävänsä puheen.



"Onko Crystal mahdollisesti puhunut sinulle mitään menoistaan?" Leah kysyi. Colin naurahti ja nousi ylös. "Ei todellakaan", hän vastasi. "Ellet ole sattunut huomaamaan, hän ei oikein pidä minusta. Miksi kysyt?"



"Koska en tiedä, missä hän on. Hän ei ollut huoneessaan, kun menin hakemaan häntä aamiaiselle."



Colinin mieleen palasi eilinen keskustelu Crystalin kanssa. Crystal oli ollut kovin kiihtyneessä mielentilassa Rafaelin lähdettyä, joten voisi olettaa hänen tehneenkin jotain... odottamatonta. Colinin ajatukset laukkasivat ympäriinsä. Useampikin idea pälkähti hänen mieleensä. Osa niistä tuntui mahdottomilta, osa hyvinkin mahdollisilta ja osa hieman molemmilta.



"Colin, minua pelottaa, että Crystalille on sattunut jotain", Leah sanoi. Colin palasi takaisin maan pinnalle. Hän oli nyt mielestään päätynyt oikeaan ratkaisuun. Se olisi äärimmäisen epätavallista, mutta myös jollain tavalla loogista. "Minä lähden etsimään häntä", Colin sanoi. "Poikkean vain pikaisesti työpaikkani kautta."

*  *  *  *  *



Crystal istuutui penkille ja tuki päätään toisella kädellä. Hän oli harhaillut pitkin katuja, ja lopulta hän oli päätynyt puistoon. Kyyneleet olivat kohonneet Crystalin silmiin heti, kun hän oli huomannut olevansa samaisessa paikassa, jossa hän oli tavannut Rafaelin monen monta kertaa.



Hän tuijotti polviaan lasittunein silmin. "Tämä on niin väärin..."



Crystal suoristi selkänsä. Hän huokaisi äänekkäästi. "Tämä on niin väärin..." hän sanoi uudelleen. "Niin väärin... Miksi minulle aina käy näin?"



Lopulta Crystal antoi itsensä kaatua penkille. Hän itki niin kovasti, että hänen silmiinsä sattui. Kyyneleet putoilivat penkin päälle. "Niin väärin..." Crystal kuiskasi vielä kerran, ennen kuin asetti kätensä päänsä alle tyynyksi ja antoi itsensä vajota uneen.

*  *  *  *  *



"Crystal."



Crystal kuvitteli kuulevansa omiaan, mutta kun ääni kolmannen kerran sanoi hänen nimensä, hän nousi kylmästä vapisten ylös penkiltä. Näkymä oli jokseenkin sumea, eikä hän oikein saanut selvää näkemästään.



Hän kuitenkin erotti hahmon muutaman metrin päässä itsestään. Hetken silmien siristelyn jälkeen Crystal veti terävästi henkeä. Kyyneleet valuivat jälleen kerran hänen kasvoillaan.



"Sinä... mitä... mutta..."



"Et vaikuta kovin onnelliselta", Rafael nauroi. Hän vaihteli painoa jalalta toiselle ja katseli Crystalia, joka oli mennyt aivan mykäksi. Hän tuijotti suu auki Rafaelia edessään. Sitten hän ryntäsi halaamaan tätä.



"Rauhoituhan", Rafael sanoi, kun hän oli tukehtua Crystalin otteeseen. Tyttö suostui hellittämään vain hiukan. Hän itki Rafaelin olkaa vasten.



"Minulla oli niin ikävä sinua. Luulin, etten enää näkisi sinua."



Rafael työnsi Crystalin hellästi hieman kauemmas. "Toisin kävi", hän totesi tyynesti. "Minä palasin. Ymmärsin tehneeni väärin."



"Ole kiltti, äläkä itke", hän jatkoi pyyhkien toisella kädellä kyyneliä Crystalin kasvoilta. "Ei ole mitään syytä moiseen." Crystal nieleskeli. Hän ei voinut kuvitella tekevänsä mitään muuta kuin itkeä, mutta hymyili silti hieman. Rafael oli tuossa, aivan hänen edessään...



"Miksi sinä edes lähdit?" Crystal kysyi. "Palasit kuitenkin... En ymmärrä."



"En minä tiennyt palaavani", Rafael sanoi. Crystal kurtisti kulmiaan. Rafael huomasi tämän. "Olen tosissani", hän sanoi kiireesti. "Minua pelotti, mitä tapahtuisi, jos jäisin. Mutta minun oli pakko, vaikka lupasinkin Colinille lähteväni..."



"Colin", Crystal toisti. Hän pyyhki kasvojaan ja asetti sitten kätensä lanteilleen. "Miten hän kehtaa? Miten ihmeessä? Miksi hänen täytyy puuttua kaik..."



"Älä ymmärrä väärin", Rafael puolestaan keskeytti Crystalin. "Ei Colin tehnyt mitään väärää, hän teki työtään - älä sano mitään!" Hän oli huomannut Crystalin hämmennyksen. "Minä haluaisin selittää tilanteen sinulle, ennen kuin teet vääränlaisia johtopäätöksiä." Rafael aukoi hetken suutaan, mutta sanat eivät tulleet ulos. Sitten hän sanoi: "Asia on niin, että hän ei tahtonut minun pääsevän sinun lähelle."



Crystal ei kyennyt enää hillitsemään sisällään kieppuvaa uteliaisuutta ja hämmästystä, osittain myös ärtymystä. "Mutta tuota hän jaksaa jauhaa jokaiselle ystävälleni, joka ei miellytä häntä", hän levitteli käsiään. "Miksi otit sen niin vakavasti? Asia ei kuulu sille... sille..." Vaivoin Crystal esti itseään sanomasta sitä, mitä olisi tahtonut. "Hänellä ei ole oikeutta sanoa sinulle noin", hän tyytyi kuiskaamaan.



"Kyllä se hänelle kuuluu", Rafael totesi tyynenä. "Hän ei tahdo, että veisin sinut mukanani. Sitä hän pelkää." Sanat tuntuivat jokseenkin oudoilta tähän tilanteeseen Crystalin mielestä. "Colin pelkäisi minun lähtevän?" hän kysyi epävarmana. "Hän tuntuu vain tahtovan sitä." "Ei hän tahdo", Rafael pudisti päätään. "Hän tahtoo, että pysyt täällä. Hän uskoo, että kotisi on täällä. Mutta minä voisin viedä sinut sinne kotiin, jonne sinä itse tahtoisit."



Varoittamatta ilo kumpusi Crystalin sisällä. Hän ei tahtonut uskoa korviaan. "Kotiin? Sinä tiedät, missä... missä minun vanhempani ovat?" "Niinkin voisi sanoa", Rafael hymyili ovelasti. "Voin viedä sinut sinne, jos niin haluat."



"Ei hän tahdo", kuului ääni. Kulman takaa Colin asteli rannan vierustalle. Hän naulitsi katseensa Rafaeliin. "Sinun piti lähteä, muistatko?"



"Sinä sika!" Crystal huusi niin että kurkkuun sattui. "Et sinä voi puhua Rafaelille noin! Tai estää häntä viemästä minua kotiin! Olet aivan kohtuuton!"



Rafael pysyi huomattavasti rauhallisempana kuin Crystal. Hän risti kätensä rinnalleen. "Hei, Colin", hän sanoi aavistus ivaa äänessään. "Minä tajusin lähtöni jälkeen antaneeni ensin lupauksen tehtävän täyttämisestä." Hän kohautti olkiaan. "Sinä myöhästyit. Mutta lähden pian, ei hätää."



Ilme Colinin kasvoilla ei värähtänytkään. "Sinä et vie Crystalia minnekään."



Rafael otti muutaman askeleen niin, että hän seisoi Crystalin edessä. "Tiedät itsekin, etten petä lupaustani", hän mutisi. "Rafael!" Crystal kirkaisi epärealistisen korkealta ja kimeästi. "Varo... Colin... hän... älä..." Lauseet jäivät kesken. Crystal oli kauhusta turta. Hän vain tuijotti Colinia.



Hänellä oli ase. Hän otti muutaman askeleen lähemmäksi. "Minä varoitin."



"Muistan sen. Mutta tein päätökseni. Etkä sinä pystyisi siihen, mitä väität tekeväsi. Esität vain."



Crystal vapisi kauttaaltaan. "Ei, ei, ei..."



Colin käveli yhä lähemmäs ja lähemmäs hitaasti, mutta vakain askelin. Ase hänen kädessään kohosi vähitellen.



"Et sinä pysty siihen. Parempi vain, että unohdat koko jutun."



Sillä hetkellä Crystalin hermot eivät enää kestäneet. Hän huusi jotain, josta kukaan ei saanut mitään selvää, ja tönäisi Rafaelia syrjään.



Rafaelin tasapaino petti, ja hän lensi lumihankeen. Hän huudahti tuskasta, kun hänen selkänsä osui maahan.



Samalla hetkellä, kun Crystal oli työntänyt Rafaelin pois Colinin tieltä, oli mies kohottanut aseensa. Kuului laukaus.



"Ei..."



"Ei!"



"Ei!"



*  *  *  *  *



Crystal avasi silmänsä ja räpytteli niitä. Hän näki... Hän olikin elossa. Hän ei ollut kuollut, niin kuin oli kuvitellut. Vai oliko? Crystal ei kuitenkaan uskaltanut sanoa asiaa varmaksi. Häntä pelotti. Hän makasi selällään ja sulki silmänsä uudelleen. Mitä tämä oli? Missä hän oli?



"Missä minä oikein olen?" Crystal kysyi ääneen ja aukaisi silmänsä. Silloin hän näki tutut kasvot edessään.



"Hei, Crystal", Rafael sanoi. "Ja tervetuloa kotiin."

Palaute olisi tärkeää, mutten voi pakottaa ketään siihen =) Toivon vain vilpittömästi ♥ Ja sitten se viimeinen osa... Kaivatut selitykset saapuvat, ja salaisuudet tulevat viimein julki. Mutta milloin? Paha sanoa, koska tulin toisiin ajatuksiin sen toteuttamisesta. On vaihtoehto A ja B, mutta kumpi niistä olisi se oikea..? Se selviää... joskus ;)