Nyt on vielä luova hetki menossa, että kirjoittaminen sujuu! :) Yritän nyt hieman panostaa tähän. Kuviin ainakin käytin aikaa. Toivottavasti tekstikin sujuisi.



"Teillä olisi palaveri puolen tunnin kuluttua, herra Lewis", Colinin sihteeri sanoi hänelle ja loi sitten pitkän silmäyksen esimieheensä. "Herra Lewis? Kuulitteko te ollenkaan? Teillä olisi palaveri..."



"Kuulin kyllä, Magdalena", Colin mutisi. Hän ei irrottanut hetkeksikään katsettaan tietokoneen näytöstä. "Muistin sen itsekin. Minulla on vain hirvittävästi työtä ennen sitä. Voisitko antaa minulle työrauhan?"



Magdalena nyökkäsi ja kääntyi ympäri. Hänestä herra Lewis oli käyttäytynyt oudosti koko aamun. Yleensä hän tervehti kaikkia työtovereitaan tullessaan töihin, mutta tänä aamuna edes hän ei ollut saanut kuulla omaansa. "Ei kai tämä johdu siitä, että Carrington uhkasi häntä potkuilla?" Magdalena pohti sulkiessaan oven perässään.



Colinin sormet pysähtyivät hetkeksi aikaa. Kuinka sen sivun osoite päättyikään... Sitten hän muisti sen ja jatkoi kirjoittamistaan.



Sivun latautuessa Colin käänsi päätään. Jos hän olisikin oikeassa? Voisiko se edes olla mahdollista? Hetken miettimisen jälkeen Colin totesi, että mikään ei estäisi. Kaiken tämän ajan jälkeen vaan se tuntui kovin vaikealta uskoa. Edellisestä kerrasta oli useita vuosia. "Leikkaus" oli tietenkin vaikuttanut kovasti tähän, mutta se oli poikkeus. Sivu latautui, ja Colin palasi tutkimaan sitä.



Meni useampi tovi, ennen kuin Colin muisti kuinka tällä sivulla pystyi liikkumaan. Se oli kovin sekava ja täynnä tekstiä, mutta jotenkin Colinin onnistui löytää kohta, jonka avulla hän voisi saada haluamansa tiedot. Hän kirjoitti muutaman sanan ja painoi sitten Enteriä.



Sivun latautuminen tuntui kestävän liian kauan. Colin oli juuri nyt liian kärsimätön odottaakseen.



"Vihdoin", hän sanoi iäisyydeltä tunteen puolen minuutin jälkeen. Hän nojautui lähemmäs näyttöä.



Kevyt virne levisi Colinin kasvoille. "Bingo", hän mutisi.



Alkava palaveri ärsytti Colinia. Hän ehti kyllä lukea kaiken materiaalin nettisivulta, mutta hän halusi vielä käydä läpi aihetta käsittelevät kirjat. Muistinvirkistystä, hän sanoi itselleen. Colin tarttui kiinni yhteen kirjaan ja tutkaili sen takakantta. Hän laski sen pöydälleen odottamaan ja etsi vielä muutaman kirjan sen seuraksi.



Sitten hän tarttui puhelimeen. Hän näppäili ulkomuistista Leahin numeron ja nosti luurin korvalleen.



"Hei kultaseni. Ei, ei minulla ole mitään... Haluaisin vain, että ilmoittaisit minulle, jos se Crystalin uusi tuttavuus ilmestyy hänen luokseen." Leah kyllä myöntyi, mutta esitti myös muutamia kysymyksiä. Hän oli selvästi hämmentynyt tästä pyynnöstä. "Ei sillä ole väliä. Kunhan vain soitat minulle. Täytyy nyt mennä. Palaveri alkaa. Muista soittaa, lupaa minulle!"

*  *  *  *  *



Crystal ja Rafael istuivat Crystalin huoneen lattialla. Rafael keinui paikoillaan. "Rafael, olenko minä todellakin niin itsekäs, että olen puhunut vain itsestäni?" Crystal kysyi. Rafel pysähtyi. "Et sinä ole itsekäs", hän sanoi.



"Sinulla vain on paljon asioita sydämelläsi, joista on tärkeä puhua. Et sinä ole tehnyt mitään väärin."



"Minusta olisi silti paljon mukavampi puhua jostain muusta tällä kertaa", Crystal sanoi.



Leah yritti muistella Colinin työpaikan numeroa. Yhden väärään numeroon menneen soiton jälkeen hän kuuli miesystävänsä äänen sanovan: "Lewis."



"Hän on täällä nyt." "Kiitos, Leah, tulen sinne pian." "Mutta Colin, mitä..." "Ei mitään ihmeellistä. Tahdon vain jutella hänen kanssaan."



"Mistä sinä sitten tahtoisit puhua?" Rafael tiedusteli. Crystal katseli kattoa ennen kuin vastasi: "Minua kiinnostaisi tietää, kuka sinä olet."



Rafael meni hiljaiseksi. "En minä oikein tiedä, mitä voisin kertoa itsestäni..." hän aloitti, mutta saatuaan Crystalin suunnalta merkitsevän katseen, hän näytti miettivän asiaa uudemman kerran. Hän katseli hetken aikaa ulos ikkunasta.



Kun hän käänsi katseensa takaisin, hän avasi suunsa: "Minä en ole täältä."



"Mistä sitten?" Crystal kysyi kiinnostuneena. Mutta Rafael ei vastannut. Hän ei kertonut hirveästi itsestään muutenkaan - mitä nyt Crystal sai tietää, että hän piti enemmän kuin mistään muusta iloisesta elämästä niin itsellään kuin muillakin. Muutkin tuntuivat kovin... itsestään selviltä. Kaikkihan nyt riemusta pitävät, pitääkö se ihan mainita?



Rafael viipyi vain pienen hetken tuon jälkeen. Hänestä tuntui, että hänen täytyisi lähteä. Jälleen Crystal ei saanut tietää syytä. Rafael kuitenkin huomasi ulos päästessään olleensa liian hidas. Colin seisoi pihalla ja katseli Rafaelia liian tyytyväisen näköisenä.



"Hyvää iltapäivää", Rafael sanoi. Hän tiesi, että tämä oli turhaa - mutta hän voisi yrittää silti. Ehkä Colin ei tiennyt... vielä.



Rafael asteli portaat alas. Hän hymyili Colinille ja yritti ohittaa tämän, mutta kuultuaan Colinin puhuvan, hän pysähtyi. "Tiedän, kuka olet. Ja miksi olet täällä. Uskon myös, että tiedät, kuka minä olen."



"Tiedän", Rafael sanoi vihaisena. "Mutta en anna sen häiritä minua. Minulle annettiin tehtävä ja..." "Sinun on keskeytettävä se", Colin sanoi. "Ei onnistu", Rafael mutisi.



"Sinä tiedät, että minä voisin suorittaa tehtäväni vaikka nyt heti. Mutta tahdon antaa sinulle mahdollisuuden. Vain, koska olet Crystalin ystävä. Muuten sinä olisit jo mennyttä. Ole siis ystävällinen, ja jätä hänet rauhaan. Ellet... en katso enää läpi sormien."



Colin jäi yksin, kun Rafael lähti pihamaalta. Colin oli tyytyväinen itseensä. Hän oli melko varma, että Rafael oli ymmärtänyt oman parhaansa. Mutta siitä hän oli varma, ettei mikään estäisi häntä ensi kerralla tekemästä työtään.



"Haluan vain, ettei hän saa Crystalia pauloihinsa... Se ei voisi käydä päinsä. Hänen on parempi täällä."

Juoni tihenee, juoni tihenee. Voin kertoa, että salaisuudet eivät kuitenkaan paljastu vielä. Sitä saadaan odottaa. Toivottavasti ei kovin kauan.