Viimeinen osa, vihdoin ja viimein. Selvyyttä asioihin? Sanotaan itsestään selvät asiat ääneen? Yllätyksiä? Enpä tiedä, riippuu vähän kuinka olen onnistunut aiemmissa osissa :--) Ja tietysti lukijan omista ajatuksista. Mutta aloitetaanko, että voidaan joskus lopettaakin?



"Kaikki on niin outoa..."



Crystal katsoi tyhjyyteen. Ei ollut mitään, millä mitata aikaa, mutta hän uskoi olleensa täällä jo viikkoja. Siltä se ainakin tuntui, mutta hän ei edelläänkään ymmärtänyt tätä. Crystal oli varma, että hän tiesi nyt vähemmän kuin koskaan ennen, vaikka hän oli saanut viime aikoina tietoonsa enemmän asioita kuin koskaan ennen.



Hän laittoi kätensä puuskaan. Hän oli menettänyt paljon, ja hän uskoi tietävänsä, ketä syyttää tästä kaikesta.



Mutta toisalta, oli tässä hyvätkin puolensa.



"Onko kaikki hyvin, Crystal?"



"Äiti..." Crystal sanoi hiljaa ja katsoi häneen pitkään. Hän oli iloinen äitinsä löytämisestä. Tai siitä, että hän oli muiden tekojen seurauksien kautta päätynyt tänne. "Tämä on niin outoa."



Crystalin äiti otti askeleen lähemmäksi tytärtään. "En voi varmaan koskaan ymmärtää, kuinka vaikeata tämä sinulle on", hän sanoi anteeksipyytävään sävyyn. "Mutta sano, jos voin tehdä jotain."



"Et sinä voi. Olen pahoillani, mutta..." Crystal puri huultaan. "Toivoisin vain, että minulla olisi kyky saada ihmisiä muuttumaan."



"Et sinä sitä oikeasti toivo", hänen äitinsä sanoi. Hänen kasvoillaan oli surkea ilme, kun hän katsoi Crystalia.



"Kyllähän", Crystal sanoi takaisin. "Se, mitä hän teki, oli jotain uskomattoman..." Hän vaikeni. Hän ei löytänyt sopivia sanoja.



Colinin kasvot palasivat Crystalin mieleen. Muisto tuntui liiankin elävältä. Hän muisti jokaisen kasvonpiirteen, jokaisen lihaksen liikkeen hänen kasvoillaan, kun hän oli kävellyt häntä ja Rafaelia kohti rannalla. Ja kiitos sen päivän, hän oli nyt täällä...



"Et saisi syyttää Colinia noin pahasti", Crystalin äiti sanoi. Hän pudisti päätään. "On totta, että hän teki virheitä. Mutta hän ei voinut sille mitään. Hän teki työtään."



"Tuota minulle on jo sanottu..." Crystal mutisi. "Niin se on, usko minua", hänen äitinsä jatkoi. "Colinilla oli jo lapsesta saakka kyky aistia meidät..." Hän mietti hetken. "Meidät erilaiset. Colin oli onni heille, jotka tahtovat pitää meidät poissa maan pinnalta. Kovin moni ei pysty löytämään meitä, mutta hän pystyi."



"Hän ampui minua!" Crystal huudahti. "Ja sinua myös, sanoit niin!"



"Se oli puhdas onnettomuus." Hän katsoi poispäin hetken aikaa. Sitten hän käänsi katseensa takaisin Crystaliin. "Colin ei olisi missän nimessä tahtonut päästää sinua lähtemään. Hän teki sinun kohdallasi poikkeuksen työssään, muistatko? Hän uhrautui testaamaan leikkauksen, johon hän olisi voinut kuolla."



"Hän teki sen vain, koska ei tahtonut itse kokea sitä kaameaa tunnetta sisällään, joka viesti minun... sanoit erilaisuudestani", Crystal mutisi. "Älä ole noin ankara häntä kohtaan", hänen äitinsä pyysi. "Miksi en olisi?" Crystal melkein itki turhautumistaan. "Colin on tuonut mukanaan vain harmia! Mieti nyt itseäsikin, äiti. Hänen takiaan et päässyt tapaamaan minua."



"Minä olen yhtä suuresti syyllinen kuin Colin. En koskaan uskonut rakkauteen ensisilmäyksellä, mutta niin siinä kävi... Ja Colin teki jo silloin uhrauksia. Hän oli valmis kokemaan kaikki tuskansa, jotta voisimme tavata aina välillä. Jokainen päivä ilman Colinia tuntui ikuisuudelta. Mutta meidän kahden suhdetta ei katsottu hyvällä. Siksi pysyimme salassa. Mutta kun sain tietää odottavani sinua, kaikki muuttui. Sinun syntymäsi jälkeen tahdoin vain pois. Pyysin Colinia ampumaan minut, sillä en tahtonut enää päästä ollenkaan takaisin, vaikka tahtoisin. Mutta Colin vastusti ajatusta. Hän ei tahtonut jäädä yksin sinun kanssasi. Siksi päätimme, että antaisimme muiden kasvattaa sinut."



"Kukaan ei varmaankaan voi ymmärtää, miltä Colinista tuntui saada tietää, että hänen naisystävänsä oli aikoinaan ottanut sinut hoiviinsa. Hän ei kuitenkaan uskaltanut tulla kertomaan totuutta sinulle, vaikka kasvattiäitisi kertoi hänelle, kuinka kovasti tahtoisit saada tietää oikeasta perheestäsi. Colin taisi kuitenkin yrittää esittää sinulle isähahmoa, vai olenko väärässä?" Crystalin äiti hymyili tyttärelleen.



"En koskaan voi sanoa Colinia isäkseni", Crystal sanoi vihaisena.



"Enkä minä saanut edes mahdollisuutta hyvästellä Leahia..."



Crystal näki sielunsa silmin naisen kasvot. Naisen, joka oli ollut hänen äitinään koko hänen ikänsä. Tiesiköhän hän edes, missä hän oli nyt? Kertoisiko Colin koskaan?



Mutta tämä vaihtoehto, josta hänelle oli tehty pakollinen valinta, ei ollut toisaalta niin huono kuin se voisi olla. Hänellä oli Rafael...



... hänellä oli oma äitinsä...



... ja ennen kaikkea: hän tiesi nyt totuuden, vaikka se sattuikin.

Tekisipä mieleni sanoa nyt kaikenlaista, mutta hillitsen itseni =) Ja onnitteluni jokaiselle, joka on jaksanut tämän lukea ♥ Kiitoskiitos. Ja olen muuten kohtuullisen ylpeä itsestänikin, kun vihdoin sain aikaiseksi kirjoitettua kokonaisen tarinan (laadusta ei puhuta, mutta se on kokonainen :'''''D).